tiistai 4. kesäkuuta 2013

Maksetaan luonnossa

Koska Suomen valtiolla alkaa olla vaikeuksia rahoittaa julkisen sektorin menoja, ja verojen edelleen nostaminen vaikuttaisi merkittävän haitallisesti talouteen ja työn kysyntään, on parasta alkaa valmistella viranomaismaksujen ja verojen siirtämistä vaihdantatalouskantaan. Sen sijaan, että verot maksetaan sieltä sun täältä napsittavina piilomaksuina, on aika alkaa jakaa käytännön tuotteita ja palveluksia koko yhteisön kesken.

Kaikki hinnat muuttuisivat tällöin verottomiksi, mutta julkisen sektorin tarpeet tyydytettäisiin istuttamalla esimerkiksi ravintolassa pöytään aina yhtä monta julkishallinnon edustajaa syömään asiakkaan laskuun kuin tämän seurueessa olisi ihmisiä. Vastaavalla menettelyllä kaikki käytännön tuotteet ja palvelut jaettaisiin kaupanteon yhteydessä sinun ja viranomaisten välillä. Koska julkisen sektorin työväki tarvitsee aivan samanlaisia asioita kuin kaikki muutkin, voidaan näin oikaista ja jakaa yhteinen hyvä kaikkien kesken ilman turhaa rahaliikennettä ja ilkeitä pankkeja.

Esimerkiksi 24 tölkin laatikollinen Pirkka-olutta maksaisi uudessa systeemissä 3,45€ plus pantit. Kassalla riuska vartija repisi pahvit auki, ottaisi sivuun kuusi tölkkiä, antaisi ne sinulle ja pitäisi itsellään loput kahdeksantoista. Alkosta kossupullo lähtisi 2,24 eurolla, tosin pullo otettaisiin kassalla sinulta kokonaan pois. Toistettuasi ostotapahtuman kuusi kertaa saisit viimein yhden lestin matkaasi.

Autot halpenisivat merkittävästi, mutta tavallisen kansan autojen keskitasoon tällä ei tarvitsisi olla kateutta loihtivaa vaikutusta. Ostamasi uusi auto luovutettaisiin virkamiesperheen käyttöön ensimmäisiksi yhdeksäksi ja puoleksi käyttövuodeksi, joiden jälkeen kosla palautettaisiin sinulle takapenkki koristeltuna leivänmuruilla, rapiat 140 000 kilometriä taulussa ja lapsenyrjön döfis peitettynä tuhdilla suihkauksella New Car Smelliä.

Bensan hinta laskisi 67 senttiin litralta. Ajettuasi Helsingistä Tampereelle luovuttaisit perillä autosi virkamiehelle, joka ajaisi tankkaamallasi bensalla edelleen Ouluun.

Suomen kartta uusyläastelaisille.

Sähköveron poistuminen korvattaisiin siten, että naapuriomakotitalossa asuva virkamiesperhe toisi joka toinen kuukausi oman sähkölaskunsa sinulle maksettavaksi. Käytäntö toisi uudella tavalla kihelmöivää yhteisöllisyyttä hiljaisille esikaupunkialueille, kun kulmakäräjillä setvittäisiin vierustontille kurkottavien puunoksien ja sunnuntairauhaa rikkovan nurmikonleikkuun lisäksi vielä maaliskuussa loimottavia joulupukin laskeutumisvaloja naapurin katolla.

Perintövero muutettaisiin lohtuystäväkäytännöksi, jossa julkisen sektorin työntekijä muuttaisi asumaan lesken omistusasunnon yhteen huoneeseen. Paritta jääneen aika ei kävisi pitkäksi, kun kansallinen erityisosaaja lukisi iltaisin ääneen sinä kuussa tuottamaansa lausuntoa Pohjoiskalotin kampasammakon kivasta päivästä ja auttaisi täyttämään uusittuja asiointikaavakkeita. Sehän on kuin ristikkoa tekisi, mutta ilmaista!

Ruoan verokohtelu olisi sen sijaan kertaluokkaa monimutkaisempi kuvio. Nykyisin kansaa verotetaan, jotta rahat voidaan antaa maanviljelijöille, jotta nämä voivat myydä tuotantonsa tukkuliikkeille alihintaan, ja jotta samanaikaisesti on voitu palkata viranomaisia sääntelemään kaupankäyntiä kuluttajahintojen maksimoimiseksi. Kaupan oleva ruoka maksetaan vielä kertaalleen tuloveroista koko virkamieskunnalle perheineen sekä suurelle joukolle muita suomalaisia. Siksipä kaupan nakkien, einesmaksalaatikoiden ja banaanien jako halukkaiden osapuolten välillä on parasta järjestää The Walking Dead meets Hullut päivät –metodilla. Kassan ja kaupan ulko-oven välinen alue rajataan julkiseksi sektoriksi, jonka läpi asiakas rynnii parhaan pujottelutaitonsa mukaisesti samaan aikaan kun lauma eri eturyhmien jäseniä yrittää taklata häntä ja repiä kauppakasseista kaiken mitä irti saa. Ulko-oven ohi ehjänä pääsevät päivittäistavarat ovat ostajan omaisuutta.

Nykyisen kasvottoman verokohtelun tilalla tällainen yhteisöllinen verotus antaisi aivan toisenlaisia osallistumisen kokemuksia hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen.

4.6.2013 Juha A.

1 kommentti: