perjantai 31. toukokuuta 2013

Jumalasta seuraava ylöspäin

Kuulin tämän tarinan tuttavalta, joka oli kuullut sen tuttavansa tuttavan sattumanvaraisesti kohtaamalta neljänneltä osapuolelta tarkemmin määrittämättömässä jännässä paikassa. Todenperäisyyttä ei kuitenkaan kannata kyseenalaistaa, sillä näin nämä asiat Suomessa menevät.

Tapahtuipa kerran sairaalassa budjettikurin lipsahdus, jota ei millään saatu korjattua. Vuosittaiset määrärahat ylittyivät useita miljoonia euroja vetäen yhtymäkunnat mukanaan kurimukseen. Poliittinen johto vaati toimia lääkäritaustaiselta sairaanhoitopiirin johtajalta, mutta yhteistä säveltä ei oikein löytynyt. Jokainen pienikin narahdus ja tehostamisesitys saivat laitoksen lääkärikunnan varpailleen ja uhkailemaan irtisanoutumisilla. Ilmapiiri oli kireämpi kuin Jeesuksen äiti.

Ei lääkärin työtä voi mitata tai tehostaa, se on sellaista kuin se on, kuului vastalauseiden ryöppy. Vain lääkäri voi ymmärtää lääkärin työtä, se on saatana alkemiaa eikä mitään ruuvinvääntöä.

Kunnes keksittiin tulospalkkausmalli. Johtavan lääkärin johdolla eri toimenpiteet pisteytettiin ja suoritusmäärästä alettiin maksaa vaativuustason mukaisia lisäkorvauksia. Pohjataso mitattiin tavalla, joka kerrottiin avoimesti myös lääkärikunnalle. Työtä seurattiin ennalta sovitun yhden viikon ajan, minkä mittauksen tuloksiin perustuen asetettiin työn normaalitaso.

Ei liene vaikea arvata, miten kovalla pieteetillä tuo työviikko sairaalassa painettiin. Sairaimmat hoidettiin, mutta näidenkin potilaiden tietojen sanelu venähti - kas kummaa - viikonvaihteen yli.

Kun päästiin sovituille palkkioille, korvaukset lähtivät saman tien taivaisiin. Suurimmat yhden työpäivän aikana kirjatut bonukset ylittivät hoitajien kuukausiliksan. Minulla ei ole mitään tulospalkkausta vastaan, jossa voi tienata vaikka böziljoonan viikossa, mikäli työn tulos nousee vastaavasti, mutta kun sairaalan kokonaistuottavuutta katsottiin toiselta kantilta, oikeastaan yhtään enempää potilaita ei hoidettu kuin ennenkään yhtään sen lyhemmin jonoin.

Itse asiassa kävi jopa niin, että pisteytyslistalla loppupäässä olevat työt jäivät kokonaan tekemättä sillä seurauksella, että työnantaja päätyi neuvottelemaan lääkärikunnan kanssa näiden jonoon kertyneiden asioiden hoitamisesta erillisin sopimuksin, jolloin tekemättä jääneiden töiden tekemisestä maksettiin vielä erikseen!

Poliittinen johto jatkaa yhä painiaan kustannuskehityksen kanssa. Epäilen, oppivatko he läksynsä: taloutta tai prosesseja ei voi antaa lääkärien johtaa. Tuskin oppivat, sillä kukaan ei ole vieläkään huomannut kysyä, miten raju henkilöstökulujen kasvu on jakautunut eri ammattikuntien kesken. Tuottavuuden kasvustakaan on turha haaveilla niin kauan kuin lääkärien työstä kolmasosa menee hallinnollisiin rutiineihin, mikä vähät kiinnostaa niitä instansseja, jotka työllistävät itsensä loitsimalla uusia hallinnollisia rutiineja ja järjestelmiä.

Sote-uudistus alkaa väärästä päästä kun ihmisten annetaan jolkottaa omia kaviouriaan ja toivotaan että edes joku löytäisi tiensä tallille. Tästä maasta on vain pirun vaikeaa löytää johtajia kaikkien keväisten muniinpuhaltelijoiden tilalle.

Muutamaa tulevaa erva-aluetta kaakkoon tapahtui toisessa sairaalassa niin, että lääkärikunnalle hankittiin pelit ja paukuttimet, jotta nämä voisivat tehdä työtä kotoa käsin. Pari suuren resoluution erikoisnäyttöä, tehotyöasemat ja alan sovellukset maksoivat sellaisen henkilöauton verran, jonka takapenkillä minäkin kehtaisin istua, ja neljän tavallisen. Per kappale.

Eikä siinä mitään, työkalut ovat hintavia joka alalla, ostapa vaikka traktori. Sentyylistä hävikkiä ei silti maansiirtofirman tilikirjasta löydy, jossa työntekijän työsuhteen päättyessä välineet jäävät niille teilleen, kun yksityispraktiikan perustanut työntekijä ei halua niitä palauttaa. Eikä työnantaja kehtaa liiemmin perään kysellä, herra lääkäriltä.

Suomen valtion budjettikirjaa selaamalla on helppo paikantaa, missä maan talouden pahin menoreikä on: kaikki muut osa-alueet ovat pysyneet hyvinkin yleisen kustannuskehityksen mukana, paitsi erikoissairaanhoidon kustannukset ja eläkemenot. Eläkemenoja ei voi muuttaa kuin laeilla ja sairaanhoidon menoja vain miettimällä koko sektorin johtamisen, työkulttuurin, prosessit ja hankinnat täysin uusiksi.

Kumpi näistä olisi toteutuessaan suurempi ihme, en osaa sanoa.

31.5.2013 Juha A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti